EtusivuRIKOS JA JÄNNITYSMuu rikos- ja jännitys Jääskeläinen Seppo AAMULLA OLI TOISIN

Jääskeläinen Seppo AAMULLA OLI TOISIN

Rikosromaani yrittäjänaisen selviytymisestä.

Koskettava aihe sijoittuu aikaan, jolloin huumeet olivat tulossa Suomeen. Päämiljöönä on Helsingin keskustan Bermudan kolmio.

Eira Krögeriä painavat monet menneisyyden asiat, tärkeimpänä piilotettu insesti. Kokemukset ovat muokanneet hänestä ulkoisesti kovan, kylmän ja kyynisen. Pettymykset avioliitoissa ja miessuhteissa sekä luopuminen omasta pojasta karkaisevat Eiraa lisää.

Kyseenalaisin keinoin saadun kahvilan omistajana Eira kietoutuu mukaan huumebisnekseen. Eiralla on aluksi suojelija, varakas vaatetusmoguli rampoine vaimoineen, mutta suojelu muuttuu hyväksikäytöksi. Eiran rehelliseltä pohjalta aloittaman liikkeen toiminta ohjautuu laittomuuksiin.

Rakkaus ja suojelunhalu on vaarallinen yhdistelmä hyväksikäytetylle. Rampa rouva joutuu onnettomuuden uhriksi Eiran mukana ollessaan. Tutkimuksia seuraa käry, romahdus ja rangaistus, joka koskettaa vain suunsa kiinni pitävää Eiraa.

Kirjassa on päähenkilöiden ohella monia värikkäitä yksilöitä. On myös tullut aika raottaa myös Helsingin keskustan Bermudan kolmion salaisuuksien verhoa.


Seppo Jääskeläiseltä on aikaisemmin ilmestynyt toistakymmentä romaania.


Tuotetta on varastossa
27,75 €

Oheistuotteet

Tuote Huom! Tila Hinta
Jääskeläinen Seppo Aamulla oli toisin E-kirja 16,60 €
Näytä oheistuotteiden tiedot
Selaa myös nämä tuoteryhmät: Muu rikos- ja jännitys , Romaanit , UUTUUDET 2009